Erään spanielin matka metsästyskoiraksi

Olen Olli ja puolisoni Tean kanssa meillä elelee neljä metsästyslinjaista spanielia. Meillä on instagramissa tili Mocca and springers, jossa kerrotaan koirajuttuja. Joskus tekee mieli kirjoittaa analyyttisemmin eikä Instagramin tekstimäärärajoitukset mahdollista pitempää tarinointia siellä. Siksi ajattelin perustaa blogin, jossa voi joskus purkaa omia koiriin liittyviä ajatuksia laajemmin. 

Tämä ensimmäinen teksti koskee Hillaa ja ajatuksiani koiran koulutuksesta. Lisäksi tässä käydään läpi Hillan kanssa olleita haasteita ja miten niitä on pyritty koulutuksen kautta ratkaisemaan.

Perusasiat:

Hilla on tätä kirjoittaessa yhden vuoden ja kaksi viikkoa vanha. Hilla tuli meille tammikuun alussa. Hillan pentuajan koulutus on tehty aika lailla samalla tavalla kuin meidän muillakin koirilla. Koiran ottamasta kontaktista on heti ensimmäisistä päivistä lähtien palkittu. Koiran kanssa on oltu paljon kaksistaan ja palkittu aina kun se ottaa kontaktia. Pentuajan kontaktitreenit ovat perusta myöhemmälle yhteiselle tekemiselle. Meillä oli ennestään kolme koiraa ja pidettiin tärkeänä sitä, että uuden tulokkaan kanssa ollaan myös kaksistaan, ettei siitä tulee ns. koirien koiraa, joka pitää muita koiria enemmän laumanaan kuin isäntää.

Istumisharjoittelu aloitettiin ensimmäisenä päivänä koiran tultua kotiin. Ensin ruokakupille ja ulko-oven eteen. Hilla oli alkuaan kovin malttamaton ja ruokakupin edessä istuminen moitteetta onnistui vasta noin viikon päästä Hillan kotiuduttua. Kun tämä asia oli opittu, se ei ole sen jälkeen edes yrittänyt lipsua opitun noudattamisesta.

Noudon alkeet:

Noutoharjoittelu aloitettiin leikin varjolla jo ensimmäisellä viikolla koiran kotiuduttua. Istuin käytävällä ja pidin koiraa sylissä. Heitin tennispallon käytävän toiseen päähän, pidättelin koiraa ja sitten päästin irti samalla nouto-sanan sanoen (meillä se on ”hae”). Koira otetaan vastaan pallon kanssa ja kehutaan sitä, ei oteta palloa heti pois. Pikku hiljaa tätä vaikeutetaan pala kerrallaan. Hilla tykkää kantaa asioita ja esineitä ja sitä ei ole koskaan siitä toruttu, oli sillä mikä tahansa esine suussa.

Matkalla kokeisiin:

Hilla otettiin metsästyskoiraksi, mutta jo alusta asti oli selvää, että mikäli sen kanssa asiat etenee suotuisasti, voidaan Hillaa käyttää kokeissakin. Tavoite on ollut alusta lähtien saada Hillasta erinomainen metsästyskoira. Erinomainen metsästyskoira on myös hyvä koekoira. Ne eivät sulje toinen toistaan pois. Mielestäni erinomainen metsästyskoira voi olla myös koira, joka ei kokeissa 1-tulosta saisikaan esimerkiksi paukkunoudon takia.

Hillan kanssa startattiin ensimmäisenä syksynä yhteensä viidessä eri kokeessa. Vesityö suoritettiin Jyväskylässä koiran ollessa 9 kk vanha. Koeura aloitettiin Kuopiossa, kun koira oli 10 kk vanha. Kuopiosta saatiin AVO1 80 p. Kokeet jatkuivat Lapualla, kun koira oli 11 kk vanha. Lapualta saatiin VOI2-tulokset pistein 67 ja 77. Lapualle sattui myös meidän heikoin koe-erä, jossa haun suppeuden ja noudon haasteiden takia oikeutetusti ei ansaittu 1-tulosta. Toisena päivänä pisteet olisivat riittäneet ykköstulokseen, mutta harmittava väliinjättö tiputti luokan kakkoseksi. Joroisissa startattiin kun koira täytti vuoden. Joroisista saatiin VOI1 80 p. Viikko tämän jälkeen startattiin Iissä tuloksella VOI1 81 p. Olen iloinen, että jokaisessa kokeessa Hillalla on ollut eri tuomari, eli yhteensä viisi tuomaria on arvioinut Hillan tekemistä. Näistä neljä ovat antaneet Hillalle ykkösluokkaan oikeuttavat pisteet (huom kuitenkin em.mainittu luokkaa pudottava virhe).

Käydäänpä läpi Hillalla olleita erilaisia vaiheita koulutuksessa.

Nouto on ollut Hillalle aina mieluista. Jossakin vaiheessa meillä meinasi olla damin kanssa ongelmia, että koira ulkona ollessaan pyrkiikin luovutuksessa ohi. Tätä on korjailtu niin, että pyrin ottamaan koiraan katsekontaktia sen lähestyessä ja pillitän koiran istumaan kun se on edessä. Tämän jälkeen rauhoitan koiraa silittelemällä sitä, vien varovasti käden damin lähelle ja kiitos-käskyllä luovutus. Lisäksi meillä tehdään edelleen sisällä käytävässä ja olohuoneessa damitreeniä siten, että koiralle vaan heitetään dami ja siltä vaaditaan eteen istuminen ja nätti luovutus. On pyritty saamaan rauhaa siihen tekemiseen. Silitellään ja kehutaan koiraa oikeasta suorituksesta. Tätä jatketaan edelleen ja tämä on tarkoitus siirtää myös muihin ympäristöihin, takapihalle ja lopulta minne vaan. Nouto on herkkä laji enkä ole nyt yrittänyt kikkailla sen kanssa liiaksi tämän ikäisellä koiralla. Riistatilanteissa otan koiran kyykistyen tai korkeassa polviasennossa vastaan. Koira on tähän mennessä tuonut linnun aina suoraan syliin asti (pois lukien Lapualla meinasi kovassa vauhdissa mennä ohi). En yritäkään vielä tässä vaiheessa luovutusta istualtaan, tärkeintä että koira tuo linnun suoraviivaisesti käteen asti ilman ylimääräisiä touhuiluja tai kunniakierroksia. Muu hierominen tässä vaiheessa todennäköisesti sekoittaisi pakkaa ja saattaisi tehdä noudon palautuksesta epävarman ja epämiellyttävän koiralle. Harjoitellaan siis ensin homma kunnolla kuntoon dameilla joka ympäristössä ja sitten vasta riistan kanssa. Tosin en vielä edes ole ihan varma, tulenko koskaan vaatimaan Hillalta istualtaan luovutusta riistan kanssa. Se näyttää hienolta, mutta käytännön kannalta se on minusta vähän tarpeetonta ja koen, että sen hieromisen kanssa on tässä vaiheessa liikaa riskejä, että nouto hajoaa.

Hillan kanssa olen kokeissa aina kutsunut pillillä tai ääneen kutsumalla koiran luokse, kun se on löytänyt ammutun riistan. Viimeisimmässä kokeessa joudun jännään paikkaan, kun koira ajoi fasaanin kuusitiheikön minun puolelta ilmaan ja fasaani tiputettiin kuusikon toisella puolella. En nähnyt itse tiputusta, jouduin kysymään tuomarilta, että tippuiko. Sen jälkeen sain noutoluvan ja laitoin Hillan noutoon. Hilla lähtee linnun suuntaan, minulla ei ole niiltä sijoilta minkäänlaista näköyhteyttä koiraan, eikä minulla ole lupaa liikkua. En tiedä milloin Hilla löytää linnun. En siis voinut pillittää sitä luokse, koska en tiennyt milloin se on löytänyt linnun. Koiran pillittäminen ennen kuin se edes löytää linnun, olisi ollut radikaali virhe minulta, jolloin koiralta olisi jäänyt linnun etsiminen kesken ja se olisi voinut palata minun luokse ilman lintua, jolloin olisin joutunut lähettämään sen uusiksi noutoon. Toisaalta jännitin mielessäni, että miten Hilla toimii kun se pääsee linnulle, enkä ole pillittämässä sitten sitä luokse. Rupeaako koira touhuamaan linnun kanssa ja mahdollisesti puree tai raatelee linnun rikki tai alkaa nyppimään siitä höyheniä. Ei auttanut kuin luottaa koiraan ja niinhän se varsin nopeasti noutoon lähetyksen jälkeen tuleekin ihan itsekseen kuusikon takaa lintu suussa. Huokaisin helpotuksesta. Nyt minulla on luottoa jatkossakin lintutilanteissa siihen, että minun ei varsinaisesti tarvitse antaa sille luoksetulo käskyä noutotilanteessa.

Markkeerauksen suhteen ollaan edetty vaihtelevasti. Pienestä pitäen Hilla on ollut yllättävän hyvä markkeeraaja. Se haki jo ensimmäisenä keväänään ikäisekseen vaativia daminoutoja. Jossain vaiheessa markkeeraus kuitenkin heikentyi. Meillä oli Kuopion kokeessa ja myös Lapualla vaikeuksia markkeerauksissa. Koira ei jostain syystä markkeerannut tiputuksia ja noudoissa meni aikaa. Tajusin, että kiinnitän ylösajotilanteissa ihan todella paljon huomiota koiraan ja siihen, että se varmasti pysyy paikallaan. Huomasin, että ylösajon jälkeen molemmat tuijotetaan toisiamme silmiin, eikä kumpikaan tiedä että minne lintu tippui jos tippui. Kannoin itse Lapuan toisena koepäivänä asetta ensimmäisen kerran. Mielestäni Hilla markkeeraa paljon paremmin kun kannan asetta ja kun pyrin itse tiputtamaan linnun aivan niin kuin metsällä muutenkin toimitaan. Tällöin ylösajotilanteessa minun täytyy luottaa, että koira pysyy paikallaan. Siivityksen jälkeen keskityn ampumiseen ja luonnostaan koirakin seuraa tilannetta. Joroisten kokeissa sekä Lapuan toisena päivänä ammuin kaikki linnut itse ja Hillalla ei ollut tällöin markkeerauksen suhteen mitään ongelmaa.

Kuopion kokeisiin mentiin aika raakileina ohjattujen noutojen suhteen. Jollain konstilla onnistuin kuitenkin lähettämään koiran linnulle, mutta tässä tuli kyllä itselle hyvin nopeasti selville, että suuntia ja eteen lähetyksiä on alettava treenaamaan tai muuten ei tulla selviämään vaikeimmista tilanteista. Eteen-lähetyksiä onkin sitten tehty markkeerattuina ja sokkoina. Koko ajan tätä vaikeutetaan ja vaikeusastetta on mahdollista kasvattaa ihan loputtomasti. Tällä hetkellä meidän taso on se, että saan koiran menemään jonkin matkaa eteenpäin ja sitten ”tarkkana”-käskyllä kiinnitän koiran huomion, että tutkipa nyt juuri sitä aluetta missä olet tarkasti. Jonkinlaista osaamista on myös suunnissa. Joroisissa jouduin lähettämään sokkona koiran linnun oletetulle putoamispaikalle. Koira menee vähän liikaa vasemmalle. Tuomari kertoo, että se lintu todennäköisesti on enempi oikealla. Saan koiran pillillä pysäytettyä noin 40 metrin etäisyydelle, josta sitten ”oikea” -käskyllä ja käsimerkillä saan koiran ihme kyllä kääntymään ja lähtemään juuri oikeaan suuntaan, josta lintu sitten löytyykin. Mutta yhtäkaikki, näitä ohjauksia ja sokkolähetyksiä on vielä edelleen paljon treenattava lisää ja variaatioita on loputtomasti.

Haku on tullut Hillalla luonnostaan ja pentuna tehty kontaktiharjoitus näkyy mielestäni tässä. Jossain vaiheessa kesällä Hillan haku oli sellaista, että sitä ei tarvinnut pillittää käytännössä lainkaan. Sen kanssa vaan kuljettiin ja se piti etäisyyden luonnostaan sopivana maaston mukaan. Aina välillä näytin sille kädellä tai nyökkäämällä uutta suuntaa samalla myöskin itse suuntaa vaihtaen. Kulkeminen sen kanssa oli erittäin vaivatonta. Jossain vaiheessa kuitenkin syksyn edetessä huomasin Hillan haussa elkeitä liikaan itsenäisyyteen ja omin päin tekemiseen. Tätä tapahtui ensimmäisen kerran springerspanielit ry:n koulutustilaisuudessa Juuassa. Sainkin tällöin hyviä vinkkejä tällöin hakukoulutusta vetäneeltä kouluttajalta. Kehuin aina heti iloisella äänellä, kun koira kääntyi omaehtoisesti sopivalla etäisyydellä ilman pilliä. Tätä treeniä tehdään edelleen Hillan kanssa silloin tällöin. Minua on useampikin henkilö varoitellut, että varo ettei koira karkaa käsistä kun se varttuu ja syttyy riistalle. Tunnistan riskin olemassaolon. Mutta tunnen myös koirani ja tiedän, että riistalle syttymistä on jo merkittävässä määrin tapahtunut. Hilla on todella vauhdikas hakija ja erittäin riistaviettinen koira. Kuopion ja Joroisten kokeissa oli paikoin ilmassa tottelemattomuutta pillikääntömerkkiin. Siis, että koira ei heti käänny pillimerkistä tai kääntyy laiskasti isolla kaarella. Tätä saatiin merkittävästi parannettua ihan yksinkertaisilla pillitreeneillä. Mentiin lähipuistoon. Koira oli joko vapaa-käskyllä tai haussa. Pillitän kääntömerkin ja kun koira kääntyi napakasti niin välittömästi iloisella äänellä kehut. Hilla palkkaantuu kehuista ja otti vastetta heti ja pillitottelevaisuus parani päivässä. Tätäkin treeniä tullaan jatkamaan. Lisäksi sitä jatketaan niin, että lisätään ärsykettä. Käännetään ennen puskaa tai käännetään ennen damia ja vaaditaan ehdotonta tottelevaisuutta tai muuten koira pysäytetään pillillä kokonaan ja sitten jatketaan toiseen suuntaan. Viimeisimmässä kokeessa Iissä koira olikin hyvin hallinnassa ja minulla oli tunne, että tässä mennään yhdessä, eikä niin että koira vie ja minä vikisen (yritän pysyä perässä). Haussa on tärkeää, että koiran kanssa on kiva kulkea. Siksi en oikeastaan haluakaan päästää koiraa ihan haun äärirajoille, koska siellä äärirajoilla mahdollisuus virheiden tekemiseen on kaikkein suurin.

Toisaalta kyllä se virhe voi sattua lähelläkin. Muistan vieläkin elävästi kun 1.9 Hilla ajoi rusakon alta 10 metrin etäisyydellä minusta ja meni täysin korvattomana perään useita satoja metrejä. Sitä tilannetta ei olisi pitänyt tapahtua, mutta joskus kaikkea ei vaan voi ennakoida. Koira ei selkeästi ollut silloin valmis niin kovaan ärsykkeeseen, eikä se vaan pystynyt hillitsemään itseään. Mikä tilanne olisi nyt vastaavanlaisessa tilanteessa, en suoraan sanottuna tiedä. Toivoisin, että Hillalla olisi jo tarvittava maltti pysähtyä jäniksellekin, mutta 100-varmasti en vielä pysty siihen luottamaan. Toivottavasti meidän seuraava jänistilanne olisi sellainen, että jänis ei ihan perslähdölle päästäisi, niin kuin kävi syyskuun ensimmäinen päivä. Minä luulin tuolloin, että koira on nyt lopullisesti pilalla ja pois käsistä, mutta onneksi ei sentään. Tämä rohkaisuksi kaikille, joilla joskus koira on mennyt railakkaasti riistan perään. 

Haussa ongelmana oli Joroisissa ja ehkä jossain määrin myös Lapualla pistohakuisuus. Koiran on helppo juosta ojalinjaa eteenpäin. Tämä tulee esille erityisesti peltokokeissa. Tätä tullaan treenaamaan jatkossa. Vaaditaan hakua sivuille eikä anneta mennä liikaa eteen. Liittyy myös osittain edelliseen pillitottelevaisuuteen. Kun pillitottelevaisuus on kunnossa, niin koiraa pitäisi pystyä ohjaamaan paremmin myös ojalinjoilla tekemään hakua enemmän sivusuunnassa.

Mites me nyt sitten tästä jatketaan. Meillä on tavoitteena saada ensi syksynä Hillalle vesilintukokeesta 1-tulos, jolloin koirasta tulisi käyttövalio (edellyttäen, että saadaan H-tulos näyttelyistä). Me ei olla kaislikossa käyty jahdissa tai treenaamassa vielä koskaan, eli tämä on ensi kesän ohjelmassa. Ensin treenataan varmuudella tyhjässä kaislikossa kahluusaappaiden kanssa. Tämän jälkeen 20.8 jälkeen lähetään heti jonnekin kaislikkojahtiin ja pyritään saamaan joku tilanne sieltä ja ymmärrys koiralle, että mitä siellä tehdään. Sen jälkeen toivottavasti ollaan valmiita SPME-V -kokeeseen. Hillan tuleva vuosikin tulee olemaan kurinalainen. Se saa rälläillä meidän aidatulla takapihalla muiden koirien kanssa ja mökillä se saa tietty olla irti. Mutta se on kuitenkin aina valvovan silmän alla. Jos teen vaikka polttopuita, etten pysty koiraa valvomaan, niin meillä silloin koirat on kytkettynä. Hilla saa tehdä ja touhuta, kunhan se tekee kaiken sen mitä tahtoo 20 metrin säteellä minusta. Sen kauempana ei ole elämää olemassa. Tämä saattaa kuulostaa karulta, mutta ei se sitä oikeasti ole. Uskon, että koira nauttii tekemisestä itsekin eniten silloin kun se saa tehdä yhdessä sille tärkeimmän ihmisen kanssa. Hillan kanssa levätään nyt hetki ja sitten jatketaan innolla treenejä. Treenataan paljon yksin ja meidän oman lauman kanssa. Tietty treenataan myös kasvattajan ja toivon mukaan sisarusten kanssa. Ja totta kai meidän Pohjois-Savon treeniporukan kanssa. Porukkatreenit on kivoja ja niistä aina saa uusia ajatuksia ja ideoita ja toki se on koirillekin oma haaste lisää kyetä toimimaan muiden koirien läsnäollessa. Ja onhan se koirien kanssa treenaaminen yksinkertaisesti vaan tosi mukavaa ja palkitsevaa puuhaa.

Jonkinlainen tulevaisuuden tavoite voisi olla myös se, että pystyisin metsästämään metsäkanalintuja täysipainoisesti niin, että toinen koira seuraa vapaana ja toinen hakee. Niin, että toisesta koirasta ei ole toiselle haittaa eikä toisen koiran seurauttaminen haittaa minun toimintaa nopeissa metsästystilanteissa. Tähän pystytään treenitilanteissa, mutta metsällä en vielä pysty luottamaan koiriini niin paljon, että pystyisin rennosti ja täysipainoisesti olemaan jahdissa kahden koiran kanssa yhtäaikaa. Ehkä vielä joskus. 

Paljon olisi ajatuksia lisääkin kirjoitettavana, mutta jätetään hautumaan ja jatketaan toisella kertaa. Kiitos kun luit, kommentoi halutessasi. Hyvää talven jatkoa.