SM-koeviikonloppu Lapualla 3-4.10.2026
SM-koeviikonloppu Lapualla 3-4.10.2026 SM-kokeisiin lähdettiin hyvistä ennakkoasetelmista. Hilla on toiminut koko syksyn metsällä mallikkaasti ja tottelevaisuus on ollut hyvä. Paljon sillä on ollut tilanteita ja kokemusta on taas tullut rutkasti lisää. Koira alkaa olla ikäänsä nähden jo kohtuullisen kokenut ja se on näkynyt monessa asiassa, etenkin noudoissa. Koetta edeltävänä viikonloppuna pyydettiin sorsaa ja harjoiteltiin myös meille vaikeaa ojalinjahakua. Hilla kulki ihan hyvin. Vielä koeviikolla saatiin erinomaiset ylösajot kurpalle ja hallinnan tunne hajukentässä oli hyvä. Valmiina viikonloppuun! Päivä 1: Ensimmäisenä päivänä saatiin ryhmän viimeinen lähtöpaikka eli paikka numero 5. Odottelua kertyi lopen puolitoista tuntia, ennen kuin päästiin erälle. Hilla oli siinä ajassa jo kerennyt kasata lämpöä pääkoppaan ihan kunnolla. Se nyki hihnassa koko odottelun ajan ja vähän jo epäilinkin, että mitä tulee tapahtumaan. Aloiteltiin ojalinjalta ja heti alussa huomasi...