Syksyn kuulumisia
Palataan blogin osalta Bloggeriin, jonka käyttöliittymä on kotisivujen vastaavaa parempi.
Vuosi 2025 alkaa olla jo loppusuoralla ja lienee syytä tehdä vähän yhteenvetoa, miten meillä on mennyt. Jos kaikki tapahtumat kävisi läpi, niin tästä tekstistä tulisi niin monisivuinen että sitä tuskin kukaan jaksaisi lukea. Kirjaillaan sen sijaan ylös joitain pääpointteja ja oivalluksia.
Sorsanpyynnissä lintuja löytyi hyvin. Noin puolet linnuista ammuttiin passissa ja toinen puolikas koirien ylösajoihin. Hilla osoitti tänä syksynä olevansa sorsakoirien aatelia. Heinäsorsa on sellainen, kun se saa vähän huonon osuman ja tipahtaa veteen, niin se sukeltaa. Jossain vaiheessa sen on tultava pintaan ja yleensä se tulee pintaan peitteisessä kohdassa, lammen rannalla tai kaislikossa. Tällaisia tapauksia löydettiin Hillan kanssa useampia. Parhaimmillaan sorsan jäljestys eteni lampialueelta metsään ja takaisin taas lammelle. Ihmettelin, jo että ei kait se täällä voi olla, mutta luotin kuitenkin koiraan. Sieltä ne sorsat sitten kaislikon laidasta saatiin uudestaan ylös, ei tokikaan enää lentoon. Tällaisessa tilanteessa on ohjaajan harkinnassa, että onko haavakko niin huonokuntoinen, että koira saa sen kiinni vai onko se kuitenkin niin hyvässä kunnossa että ui ja pyristelee koiran edellä, eikä koira saa sitä kiinni, kunnes taas sukeltaa, jonka jälkeen sen löytäminen on entistä vaikeampaa. Syksyn jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että haavakon ylösajoonkin koira kannattaa pysäyttää, jolloin toivottavasti sorsa etenee edes muutamia metrejä koirasta poispäin, johon sen pystyy haulikolla ampumaan, ennen kuin se ehtii sukeltamaan. Tässä punnitaan myös koiran tottelevaisuus. Annoin Hillalle näissä tilanteissa ensin vähän liikaakin siimaa, koska luulin että koira saa sorsan kiinni. Seurauksena oli se, että koira lähtikin uimaan haavakon perään (eikä totellut enää siinä vaiheessa pilliä), niin lähellä että sorsaa ei pystynyt ampumaan, eikä koira kuitenkaan saanut sitä kiinni. Erittäin epätoivottu tilanne, joka johtui ohjaajan virhearvioinnista. Sorsanpyynnin loppupäivinä saatiin Hillallekin vielä useampi hyvä ylösajo sorsalle, pysähtyminen ja nätti nouto. Olen viime vuosina huomannut, että sorsanpyynti spanielin kanssa alkukaudesta on ihan todella mukavaa puuhaa. Linnut yleensä päästää kohtuullisen lähelle ja tilanteita tulee päivän mittaan useita.
Koesyksy:
Hillalla oli tarkoitus startata Sastamalassa sprinkkumestaruuksissa syyskuun alussa. Toisin kuitenkin kävi. Koeviikolla Hilla alkoi ravistelemaan korvia ja korvat vaikutti olevan kipeät. Pari päivää korvia putsattiin intensiivisesti kotikonsteilla, mutta ei auttanut. Perjantaina saatiin eläinlääkäristä kortisoni-kuuri ja kokeet jäivät tämän takia väliin. Harmitus oli suuri. Sastamalassa olisi ollut ensimmäisenä päivänä vesilintukoe ja toisena päivänä fasaanikoe.
SM-kokeissa Kuopiossa tavoitteena oli molemmille päiville ehjä suoritus ja 1-tulos. Ensimmäisenä päivänä saatiin erällä nopeasti kolme ylösajoa, joista maastoista johtuen vain viimeiseen päästiin ampumaan. Tästä saatiin ihan hyvä riistatyö. Koirassa oli kyllä ekalla erällä pitelemistä, mutta kyllä se kuitenkin pysyi hallinnassa. Toinen erä aloitettiin eyewipen yrityksellä. Paikka ei ollut kovin vaikea. Iso valtaoja, jonka takana oli heinäpelto ja siellä fasaani 5-10 metrin päästä valtaojan reunapenkasta. Lähetin koiran ylittämään valtaojaa, se ylittikin sen, mutta purki heti ylityksen jälkeen hakukuviolle ja alkoi hakemaan penkkaa sivusuunnassa. Yritin monta kertaa lähettää siten, että eteen-meno jatkuisi vielä vastapenkan jälkeen heinäpellolle. Mutta ei onnistunut. Kerran koira kävi pellon puolella, mutta ei sattunut siinä pyrähdyksessä saamaan hajua linnusta ja palasi takaisin ojanpenkkaan jossa hajua tuntui olevan. Ihan aidosti eyewipettämään lähtiessä luulin, että ollaan sillä tasolla, että tästä eye-wipestä selvitään, mutta toisin kävi. Ei sen pitänyt niin vaikea tilanne olla, eikä tästä voi syyttää ketään muuta kuin itseä, että ohjaukset eivät vieläkään vaan ole tarpeeksi hyviä, eikä eteen-käskyä tosiasiassa vieläkään osata tarpeeksi hyvin ja erilaisissa paikoissa. Toisaalta myös koiran virekään ei ollut paras mahdollinen. Se ei minusta keskittynyt tarpeeksi hyvin. Yritin sitä hetsata ja jutella, että siellä se on, mutta ei. Nyt kävi näin ja tämän episodin seurauksena meidän luokkatulos lauantailta tippui 2-luokkaan. Jo tässä vaiheessa tuntui siltä, että mestaruus karkasi.
Sm:ssä vauhtia riitti. Kuvan otti Hannu Väisänen.
Sunnuntaipäivä ei ollut yhtään sen helpompi. Päästiin aloittamaan erä sen saman ison valtaojan varressa, jossa tiesin että jossain vaiheessa tulee valtavasti lintuja vastaan. Alku lähtikin ihan hyvin ja sain koiran hakemaan molempia ojanpenkkoja ja vaikka koiraa piti pillittää, niin tuntui että tilanne on jota kuinkin hallinnassa. Sitten pieni nukahdus, ja koira juoksee pistona eteen liian kauas ja pöläyttää fasaanin ilmaan. Nostan jo aseen, mutta jätän ampumatta, koska fasaani on vähän turhan kaukana. Tuomari tulkitsee ylösajon hakualueen ulkopuolelta tehdyksi, eli automaattisesti luokkatulosta tiputtava virhe. Jälkikäteen mietin, että miten tässä olisi tullut toimia. Kuljin itse tässä vaiheessa pusikon seassa ja lintukin ehti saamaan ilmaa siipiensä alle ja etäisyyttä meihin ennen kuin oli näkyvissä. Olisi tietysti pitänyt saada koiralta pisto pois tai sitten itse kulkea sänkipellon puolella ja pysyä ne ratkaisevat muutama sekuntia koiran mukana, jolloin ylösajoon olisi päästy ampumaan. No sitä on turha jossitella, nyt kävi näin. Eikä tämä nyt itse asiassa hirveän yllättävä lopputulos ollut, koska meillä on ollut nimenomaan tähän liittyviä ongelmia haussa viime aikoina, joista vähän myöhemmin lisää. No heti kohta saadaan sitten läheltä ylösajo, johon tiputus ja nouto. Korjaa ihan turhaan otetta lähellä minua, mutta ei kuitenkaan pudota. Toisella erällä koiran hallinta ja vire on parempaa luokkaa ja mennään sitä samaa valtaojaa aika hyvällä kuviolla molempia puoliskoja. Välillä otan luovia sänkipellon puolella ja sitten palataan ojalle. Tulee rumpuputken paikka ja sen jälkeen koira syöksyy taas pusikkoon, selvä merkkaus ja lintu taipaleelle. Lintu ammutaan alas ja se tippuu keskelle valtaojaa veteen. Laitan noutoon, mutta koira ei markkeeraa tarpeeksi hyvin vaan juoksee ojanpenkkaa ohi. Pyydän koiran takaisin ja tuomari ohjeistaa, että saan päättää lähetyspaikan. Siitä rumpuputken päältä koiraa ei uskalla laittaa noutoon ihan vaan loukkaantumisvaaran vuoksi. Laskeudun ojan pohjalle, katson mistä päin tuulee ja asettaudun sellaiseen paikkaan, johon tuuli näyttäisi parhaiten käyvän. Lähetän eteen käskyllä koiran ojan pohjaa pitkin ja lähteekin hyvin. Ui eteen ja sitten meinaa karata haulle, kunnes saakin hajun linnusta, nokka nousee pystyyn, jatkaa uimista suoraan linnulle. Palauttaa käteen asti. Tämä oli hyvä riistatyö ja tämän takia päivästä jäi ihan kelpo fiilis 2-tuloksesta huolimatta. SM:ssä ollaan yhteistuloksissa neljänsiä. Vastoinkäymisistä huolimatta tämä oli kuitenkin ihan hyvä lopputulema. Tuplaykkösillä olisi voitto viety ja meilläkin olisi ollut siihen mahdollisuudet. Niin olisi kaikilla muillakin, joten jossittelu on täysin turhaa. Kaikki koirat pystyvät kyllä sen ykkösen tekemään. Koepäivän tilanteet ja päivän kunto ratkaisevat. Marginaalit ovat tosi pieniä.
SM-kisojen kakkosten jälkeen jäi kytö vielä osoittaa, että pystytään tekemään ykkönen. Siispä ilmoittauduin Lapualle kokeisiin, vaikka SM:ien jälkeen ei ollut alunperin tarkoitus enää startata. Lapualla ensimmäisenä päivänä ei mennyt kuin 10 minuuttia niin meillä oli kaksi lintua repussa. Hilla merkkasi hajut todella vahvasti ja linnuille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hypätä ilmaan. Ylösajoja edelsi nopeahko vauhdin kiihdyttäminen, mutta ylösajot tapahtuivat loppujen lopuksi max 15 metrin etäisyydeltä ja linnut oli helppo pudottaa. Molemmille linnuille suoraviivainen nouto. Yllätykseksi molemmilla linnuilla Hilla korjasi otetta vain paria metriä ennen minua. Ei onneksi päästänyt irti, nosti linnun uudestaan ja tyrkkäsi käteen asti. Kummallinen oheistoiminto, josta ei toivottavasti tule tapa. Toisella erällä mentiin tiheää kurppapusikkoa. Pysäyttelin koiraa välillä ja pillitin jonkin verran. Homma kuitenkin pysyi kasassa ja loppupätkä oli jo oikein mainiota hakua. Ihan lopussa mentiin vielä pikkupätkä ojanvartta ja peltoa. Hajua oli, mutta kulkusuunta ei ollut kuuminta hajua kohti, eikä sinne ollut itselläkään tarvis mennä tilanteessa, jossa kaksi ihan hyvää riistatyötä oli alla. Tuloksena VOI1 83 pistettä. Tulos oli odotusten mukainen ja mielestäni ansaittu. Saavutettiin 1-tavoite ja luovutettiin sunnuntain koepaikka Moccalle ja Tealle.
Mocca siis starttasi parin vuoden tauon jälkeen kokeissa Tean ohjaamana. Alla Moccalla on yksi AVO3 ja kaksi viivaa, jolloin molemmilla kerroilla koira on jättänyt ohjaajan. Moccalla on ollut viime aikoina ongelmaa peräänmenon suhteen, joskin välillä koira myös pysähtyy. Lisäksi noudossa koira välillä laskee noudettavan maahan muutamaa metriä ennen ohjaajaa. Moccan pisteitä erillä voi myös laskea muutamalla ensimmäisellä luovilla tapahtuva ääntely. Meillä ei ollut odotusarvona Moccan koe-erälle 1-tulos. Tavoitteena oli lähteä parantamaan alla olevaa AVO3-tulosta ja vähimmäisvaatimuksena oli se, että koira pysyy hallinnassa eikä jätä ohjaajaa. Erä menikin oikein mukavasti. Haku oli ihan hyvää ja se sai paljon kehuja tuomarilta. Meno oli koko ajan hallittua ja koira oli hyvässä kontaktissa. Riistatilanteessa koira jäljittää heinikossa vilistävää fasaania ojan pohjalle asti, josta ylösajo tapahtuu. Tea oli ylösajotilanteessa pikkuisen myöhässä. Saattoi pysähtyä ylösajoon, tai ei, jäi vähän epävarmaksi. Lintu ammuttiin nopeasti ja viimeistään siinä vaiheessa irtosi suoraan paukkunoutoon. Aika suoraviivaisesti linnulle ja palautus ojan yli, jolloin laskee linnun maahan ja nostaa päätä ylpeänä häntä viuhuen. ”Tuo mammalle” -käskyn avulla palauttaa kuitenkin sitten käteen asti. Moccan erä meni yli odotusten ja tuloksena oli AVO2 67 pistettä ja roima parannus aikaisempaan. Ei sen aina tarvitse olla ykköstulos, että siihen voisi olla tyytyväinen! Hienoa Tea ja Mocca.
SM-kokeiden järjestäminen
Kaverini Sanna totesi mielestäni hyvin, kun oli järkkäämässä cockerimestaruutta ja derbyä, että näissä tapahtumissa luodaan ihmisille muistoja. Näin se on. Kun saat koirasi siihen pisteeseen, että se pystyy osallistumaan ja pääsee arvokokeisiin, niin se on jo itsessään kova juttu. Silloin on lupa nauttia jo siitä, että pääsee mukaan ja saa olla osa yhteisöä. Se ei ole itsestään selvyys. Kaikista koirista ei tule kisakoiria ja jos näihin kisoihin pääsee ja jos uskaltaa osallistua, niin voi olla ylpeä itsestään ja koirastaan.
SM-kokeet saavuttivat ansaitsemansa arvostuksen ja M-25 tittelin tavoittelijoita jouduttiin karsimaan ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin. Meillä oli pieni, mutta tehokas tiimi järjestämässä SM-kisoja. Alunpitäen minulla oli visio, että nämä eivät ole vain pelkät kisat vaan kyseessä on kunnon tapahtuma. Haluttiin luoda niitä muistoja ihmisille. Jokainen sai mukaansa tapahtuman pipon, pinssin ja palkintokassin. Meillä oli koirien esittelyvideo, some-viestintää ennen ja jälkeen, ohjelmallinen juhlaillallinen ja täytekakkukahvit. Tärkeässä roolissa oli myös tapahtuman ”kisakeskus”, majatalo Osula, jossa kaikki osallistujat olivat lähellä toisiaan ja porukka pääsivät tutustumaan muihin myös oman kuplansa ulkopuolella. Vielä yllätyksenä saatiin paikalle kuvaaja, joka otti kaikista koirakoista upeita kuvia.
SM-kokeet olivat tapahtumana mielestäni onnistunut ja saatiin järjestelyistä paljon kehuja. Tapahtuman järjestämistä helpottaa huomattavasti kennelliitolta ja kennelpiiriltä saatavat otteluavustukset. Saimme myös tapahtumaan melkoisen joukon sponsoreita, jotka mahdollistivat hyvät palkinnot ja muuta mukavaa ekstraa.
SM-kokeissa toista kertaa. Kuvan nappasi Hannu Väisänen.
Vielä loppuun muutama sana hausta.
Haku
Hakuun se kaikki kulminoituu. Se, että millaista sen koiran kanssa on kulkea ja löytääkö se riistaa. Hilla on nopea ja raju hakija. Hillan haku sytyttää minut kerta toisensa jälkeen. Nopean koiran kanssa on myös omat haasteensa. Se on pari-kolme sekuntia, niin koira on jo hakualueen ulkopuolella, jos se ei tiedä rajojaan. Meillä on pitkin syksyä ollut haasteena se, että saatuaan kuuman riistan hajun, Hilla pyrkii ylösajolle raivoisasti. Se ei välttämättä mene suoraan pistona, mutta silloin kun menee, niin ollaan helposti hakualueen rajoilla. Kun Hilla on kuumalla hajulla, niin se ei välttämättä käänny pillillä, yleensä se kuitenkin pysähtyy pysähtymiskäskyyn. Jos riista on aivan lähellä, ei edes pysähtymiskäsky auta vaan koira nostaa linnun ylös ja sen jälkeen pysähtyy kuin seinään. Hillla palkkaantuu ylösajoista valtavasti. Se linnun pöläytys lentoon on sille suurin palkinto, mitä se tietää. Edes nouto ei ole niin suuri palkinto. Siksi sillä ei varmaan ole taipumusta paukkunoutoonkaan. Mutta tuo hetki ennen ylösajoa on ratkaiseva. Fasaanitiloilla, joissa fasaanit juoksevat ojanpohjia ja ojanpenkkoja edes takaisin, aiheuttaa meillä tällä hetkellä suurimmat haasteet. Hausta tulee helposti pistomaista, kun koira perkaa hajujälkeä. Tällöin sitä pitää rajusti pillittämällä ohjata tekemään siksakkia. Välillä sitten, kun linnun jälki on syheröistä niin koira vaan painaa nokan entistä enemmän maahan, imuttelee puskat ja hakee niinkuin säkkärä eikä kuitenkaan etene liian kovaa, jolloin ylösajokin tapahtuu jäljen selvittyä erittäin läheltä. Tämä on se tavoitetila, johon pyritään. Minä en pidä ongelmana sitä, jos joudun ottamaan muutaman juoksuaskeleen, silloin kun näen, että koiralla on todella kuuma haju ja kohta lintu lähtee. Silloin koiran pitää antaa tehdä töitä, että se saa sen linnun ylös. Jonkun verran näkee sellaista koiran ohjaamista, että koiran ei anneta oikein tehdä mitään tai ottaa edes pieniä vapauksia vaan koira pillitetään aina kuumalta hajulta pois. Seurauksena voi olla se, että linnut juoksevat edellä satoja metrejä eikä niitä koskaan saada ylös, kun ohjaaja ei uskalla antaa koiralle sen verran löysää, että se saa mahdollisuuden ajaa linnun räväkästi ylös. Toinen ääripää on sitten se, että koira määrittää kulkuvauhdin ja pahimmassa tapauksessa koko ajan juostaan koiran perässä. Ei näinkään. Itsellä on luontaisesti aika nopea tahti kulkea metsässä (ja vaikka kaupungin kadulla) ja minun koirat kulkee minun vauhtia. Tämä saattaa jonkun mielestä olla liian kovaa. Itse olen tietoisesti viime aikoina koiran kanssa pyrkinyt siihen, että kun treenataan vaikka fasaanitarhalla tai ojalinjalla, niin kulkiessa ei saisi tulla hiki. Tässä on onnistuttukin ja kulkemiseen on tullut huomattavasti lisää rauhaa.
Nyt kun kuumin jahtikausi on eittämättä takanapäin, palataan taas treenaamaan. Kokeisiin ei kannata mennä treenaamaan, koska kokeissa ei aina kannata toimia niin kuin treenissä. Perustreenissä luodaan se tottelevaisuuden perusta, josta voi sitten koe-erällä harkitusti antaa tiettyjä vapauksia, että homma pysyy sujuvana ja tuloksekkaana. Tulevat hakutreenit meillä keskittyvät lähellä pysymiseen, rauhalliseen etenemiseen ja 100 % pillitottelevaisuuteen. Pistoilta pillitetään heti pois ja matka jatkuu vasta kun koira tekee paluuluovin aivan edestä. Tätä tehdään viikossa useita kertoja aina normihihnalenkkien yhteydessä. Kontaktista ja omatoimisista käännöksistä annetaan runsaasti kehuja. Kuumalla riistanhajulla pyritään treenaamaan aina kun satutaan näkemään, jos jostain vaikka lähti jänis. Vaaditaan sitä täydellistä tottelevaisuutta joka tilanteessa. Jos koira menee kääntömerkistä läpi, se pysäytetään välittömästi ja pyydetään luokse ja sitten vasta jatketaan.
Hillan pennutus lähestyy ja juoksuja odotetaan alkavaksi hetkenä minä hyvänsä. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja pentuja syntyy tammi-helmikuussa! Mukavaa joulun odotusta.
PS: Tosca ja Bellakin on edelleen kuvioissa mukana ja niidenkin kanssa metsästetään. Toscan kanssa toki vähemmän, koska koira on jo 12,5 vuotias. Bellalle saatiin tälle syksyä useampi sorsa ammuttua ja mukavahan sen kanssa on kulkea.
Kommentit
Lähetä kommentti