SM-koeviikonloppu Soinissa 12-13.10.2024

Valmistautuminen kokeeseen:

Hillan kanssa oli jo viime metsästyskauden lopulla mielessä, että olisi kiva osallistua spanieleiden SM-kokeisiin. SM-kokeeseen liittyen karsinta tapahtuu kuluvan tai edellisen kauden korkeimman VOI-luokan tuloksen perusteella. Kokeeseen mahtuu 10 koirakkoa. Me tehtiin Iissä vesilintukokeessa ja Lapualla fasaanikokeessa VOI1 83 pistettä. Ennakkoon epäilin, että mahdetaanko tällä tuloksella mahtua kokeeseen ollenkaan. Tutkiskelin koiranetistä etukäteen ja korkeampia tuloksia oli useilla koirilla. Lisäksi oli oletettavaa, että kun järjestämisvuorossa oli Cockerspanielit ry, että myös cockereita kokeeseen olisi osallistumassa useita.  Niin kuitenkin kävi, että meidän tulos riitti koepaikkaan. Kokeeseen osallistui 10 koiraa; 6 sprinkkua ja 4 cockeria. Yhdeksän koiraa olivat käyttövalioita, Hilla mukaan lukien. Korkeimman VOI-tuloksen perusteella Hilla oli "rankingissa" sijalla 9. Toki meillä oli "perusykkösiä" useampia kuin monella muulla koirakolla, mutta silti koin, että täysin altavastaajana lähdetään SM-kokeisiin. Mutta oli mahtava fiilis saada tietää, että päästään mukaan. Etukäteen ajattelin, että olisi vaan niin mukava päästä edes kerran elämässään kokemaan SM-kokeiden tunnelma. 

SM:t silmällä pitäen on jollain tasolla valmistauduttu koko ajan. Alkusyksyllä oli ensin tiukkaa treeniä vesilintujen kanssa, jotta saatiin tasonnostoa Iin vesilintukokeita varten. Sen jälkeen on menty kymmenittäin kilometrejä metsässä kanalintujen perässä, mutta pelloilla on oltu erittäin vähän. Peltotreeniaika meillä jäi loppujen lopuksi hyvin vähälle. Treenailtiin ojalinjoilla ja peltoaukeilla puolitoista viikkoa ennen kokeita. Saatiin alle pari hyvää treeniä, jossa oli haun lisäksi mukana vaikeitakin ohjattuja noutoja. Koeviikolla käytiin vielä fasaanitilalla tekemässä pieni viimeistelytreeni linnuilla. Hillalla on ollut vähän kovakorvaisuutta pillille kuumassa hajukentässä eikä keskiviikon treeni ollut tästä poikkeus. Treeni oli vähän kuin huonohko kenraaliharjoitus, vaikka mitään varsinaista virhettä ei sattunutkaan. Tämän myötä minulle kuitenkin vahvistui ajatus, että minun täytyy kiinnittää erityistä huomiota tottelevaisuuteen haussa sekä haun ohjaamiseen sivuille välttäen etupainoitteisuutta. 

Koeviikonloppuun lähdettiin siis hieman epävarmoissa tunnelmissa. Toisaalta ilman paineita, mutta toisaalta oli painetta alla, että ollaanko me edes SM-kokeen tasoinen koirakko. Loin itselleni kuitenkin tavoitteeksi, että olemme tyytyväisiä jos teemme kumpanakin päivänä ehjän 1-tuloksen. Se on kuitenkin taso, johon me ollaan pystytty ennen SM-kokeita jo 5/8 -kokeessa, joihin ollaan voittajaluokassa osallistuttu. Lopuissa kolmessa kokeessa ollaan tehty 2-tulos. 

Ensimmäinen koepäivä

Ensimmäiseen koepäivään saatiin arvonnassa numero 1. Sehän passaa, totesin mielessäni. Mukava päästä ensimmäisenä erälle. Ei ehdi koira eikä isäntä pahemmin kuumua. Ykköspaikka olikin kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo. Erän alussa päästiin hetki menemään pellon puolta, jonka jälleen suunnattiin tosi ahtaaseen metsikköön. Koira pääsi siellä menemään tosi lujaa, mutta isännällä olikin sitten vähän hankalampaa siinä ryteiköissä. Hillaa piti kyllä pillittää, mutta se kuitenkin teki aika kivaa hakua, muutaman kerran jouduin etenemistä toppuuttelemaan, mutta koira haki kyllä todella tehokkaasti ja kuvio sivusuuntiin oli hyvä. Maastossa oli myös riistanhajua ja koira haki koko ajan kovalla vimmalla, että ihan hengästytti. Välillä oltiin vähän liipaisimella, että pysyykö koira hanskassa vai ei. Mutta kyllä se sitten kuitenkin pysyi. Ylösajo saatiin fasaanille. Ylösajo oli hyvin merkattu, ja kukko pukattiin taipaleelle. Kerkesin juuri ja juuri ampua fasaanin, ennen kuin se katosi kuusen taakse. Koira markkeerasi tippumissuunnan, mutta minusta näytti, että ihan täysin se ei pystynyt näkemään mihin kohtaan lintu tippui. Laitoin tuomarin luvalla linnun noutoon ja kesken noudon Hilla ajoikin ylös toisen fasaanin, jolle pysähtyi. Tämän jälkeen käskin koiraa jatkamaan noutoa, mutta markkeeraus ylösajon myötä katosi, eikä koira ensin mennyt oletettuun tippumispaikkaan lintua noutamaan. Pyysin koiran luokse ja laitoin ohjattuna noutona kohti lintua. Taas Hilla jatkoi toiselle ylösajopaikalle, puhalsin koiran istumaan ja näytin kädellä suuntaa ja hihkaisin "oikea". Vähän me ollaan suuntia harjoiteltu, mutta jotain näköjään osataan, kun koira otti kuin ottikin suunnan oikealle ja alkoi lähestyä linnun pudotuspaikkaa. Siellä ollessaan hihkaisin vielä "Tarkkana" ja sitten jo näinkin, että nyt alkaa olla linnun käryä nokassa. Lintu suuhun ja suoraviivaisesti suoraan luokse ja rauhallinen luovutus. Jatkoimme pellon laitaan ja eka erä oli täynnä. 

Toiselle erälle lähtiessä tiesin, että meidän pitää pystyä parantamaan sekä noutoa, että hakua, muuten ei hyvä heilu. Ja ainut mahdollisuus, millä noutoa pystyy parantamaan on, että löydetään toinen lintu. Lähdettin sitä koivikosta etsimään. Haku oli hyvää, edelleen vauhdikasta. Pilliä tarvitsi jo huomattavasti vähemmän, mitä ensimmäisellä erällä. Suurta hädän tunnetta ei ollut. Annoin koiran hakea tarkasti joka puskan, ettei vaan väliinjättöä satu. Tarkkailin koiran lisäksi ympäristöä koko ajan. Ja sitten ei mene aikaakaan, kun Hilla merkkaa selkeästi erään lakoontunewn heinäpusikon. Röyhkeästi puskee sieltä kukon taipaleelle ja koira pysähtyy kuin seinään. Siitä pääsen pudottamaan linnun. Luvan kanssa koira noutoon. Suoraan linnulle ja suoraan takaisin, rauhallinen luovutus käteen. Ihmettelin, kyllä kun aikaisemmin meidän tavaramerkkinä ollut luovutuksen jälkeinen nelijalkapomppu suoraan ylöspäin on jäänyt repertuaarista pois. Upea, "helppo" riistatyö, mutta minä uskon että tässä helppous oli pelkästään koiran hyvyyttä. Voi että kun tuntui tämä suoritus hyvältä. Jatkettiin koivikko loppuun asti ja mentiin vielä loppupätkä ojan vartta. Kaikki meni hyvin ja homma pysyi hyvin hanskassa. Erä-aika tasan 30 minuuttia ja päivä pulkassa. Tulosten luvussa jännitin (melkein vapisin), että riittääkö tekeminen 1-tulokseen ensimmäisen erän haasteiden vuoksi. Mutta kyllä se onneksi riitti, tuloksena VOI1 79 pistettä ja päivän päätteeksi jaetulla neljännellä tilalla. Yhteensä viisi koirakkoa teki lauantaina 1-tuloksen. Parhaimmat koirat teki VOI1 90p, joten oltiin ensimmäisen päivän päätteeksi 11 pisteen takamatkalla voitosta ja palkintosijasta 1 pisteen päässä. Mitä tahansa voi siis tapahtua, joskin voitto ei enää ollut vain omissa käsissä piste-eron vuoksi. Tuntui, että oltiin jo tässä vaiheessa ylitetty itsemme. 

Iltasella oli juhlaillallinen ja mukavaa illanistuskelua muiden osallistujien ja tuomarien kanssa. Yön nukuin huonosti. Heräsin jo ennen kahta yöllä, enkä oikein saanut enää nukuttua. Mietin tulevaa päivää ja strategiaa. Tavoitteena oli ottaa vähän varman päälle, välttää virheet ja pyrkiä siihen toiseen 1-tulokseen. Sillä oltaisiin jo lähellä podium-paikkaa. 

Toinen koepäivä

Toiseen koepäivään startattiin neljänsinä. Oltiin tänä päivänä eri maastoissa kuin edellisenä päivänä. Aloitettiin koivikosta. Kuljettiin pitkä pätkä koivikkoa metsätihentymän reunaan asti, josta ampujat ohjeistivat suunnan ja palattiin toista sarkaa pitkin takaisin. Haku oli tuttuun tyyliin vauhdikasta. Pilliä piti käyttää jonkun verran, mutta kontakti ja tottelevaisuus oli paremmalla tasolla kuin edellisenä päivänä. Hilla veti taas kovalla intensiteetillä ja taisivatpa ampujat vähän hymyilläkin pirteälle ja symppikselle sähikäiselle. Hilla merkkasi hyvin hajua ja haetutin tarkasti puskat ja varoin itse, etten kulje maastoa, jota koira ei ole läpikäynyt etten potki lintua itse lentoon (väliinjättö). Metsätihentymän reunaa merkkasi, mutta en päästänyt koiraa sinne läpipääsemättömän kuusikon sekaan, koska sieltä ylösajolla ei ole mitään merkitystä, koska kukaan ei pääse lintua ampumaan ja pahimmassa koirassa lintu vie koiran mukanaan. Palailtiin pellon laittaan ja mentiin samanmoinen pätkä peltoa edes takas. Pellolla pilliä piti käyttää enemmän, merkkasi selkeästi muutamia hajua, osa taisi olla edellisen koirakon riistatilanteen jäljiltäkin. Saan kuitenkin koiran pysymään näpeissä. En joudu karjumaan kertaakaan, vaan pillikomennot ja silloin tällöin täsmänä annettu "hyvä!" käännöksistä riittivät. Mutta ei löydy lintua, ei. Tullaan taas metsän laitaan ja käydään vielä metsässä edes takaisin lenkki. Taas haku paranee ja pillin käyttö vähenee. Ihan hyvällä etenemällä mennään, ilman mitään hässäkkää. Tullaan takaisin pellon laitaan ja tuomari pistää pelin poikki, 32 min erä ilman riistatilanteita. 

Toiseen erään lähdetään pellolle. Ampujat ohjeistavat suunnan ja lähdetään ohjeiden mukaisesti kohti metsänlaitaa. Pellon päädystä Hilla ottaa hajun ojanpenkalta, läheltä kuusikkoa. Sieltä kana topakasti ylös, lintu suoraan ylöspäin. Ampujan kanssa molemmat yhteislaukauksella pudotetaan lintu, joka tippuu kuusikon puolelle. Nouto ei taaskaan ole pitkä ja koira markkeeraa sen hyvin. Joku ihmeellinen taivaan rauha valtaa Hillan aina, kun ylösajo tapahtuu. Tuomarikin tästä mainitsi. Koira istuu jälleen täysin rauhassa takapuoli maassa. Edes häntä ei heilu. Katse on vaan nauliintunut putoamisen suuntaan ja aika on pysähtynyt. Katsahdan tuomariin ja saan noutoluvan. Hilla suoraan linnulle ja hyvällä riistaotteella lintu suoraan luokse ja rauhallinen luovutus käteen asti, ilman neliraajapomppua. Huokaisen helpotuksesta. Erään pituus on 10 min ja yhteensä 42 min täynnä. Kysyn, että ollaanko valmiita, mutta tuomari toteaa, että katsotaan nyt, erä ei välttämättä ole vielä täynnä. 

Odotellaan muiden suorituksia ja tässä vaiheessa on jo selvillä, että meidän ryhmässä kaksi edellispäivänä ykköstä tehnyttä koiraa ei tule saamaan 1-tulosta tänä päivänä. Se tarkoittaa sitä, että jos me tehdään 1-tulos, niin ollaan kolmen sakissa. Jännitys tiivistyy. Suoraan sanottuna toivoin mielessäni ja sanoin kilpakumppaneillekin, että toivottavasti meidän ei enää tarvitse mennä kolmannelle erälle. Mutta tuomarit päättivät ymmärrettävästi kuitenkin toisin. Toisella ryhmälläkin oli vielä hommat kesken ja kolme koiraa meidän ryhmästä otettiin vielä kolmansille erille, Hilla tässä joukossa. Tuomarit halusivat selkeästi saada koirille toiset riistatyöt ja Kerttu-cockerille toinen lintu löytyikin kolmannella erällä. Minä tiesin erälle lähtiessäni, että me ei välttämättä tarvita toista riistatyötä. Meillä on hyvä riistatyö alla, ja koira pystytään arvostelemaan sen nojalla. Lähdettiin peltoa hakemaan. Vaadin Hillan hakemaan tosi tarkasti, liikuttiin rauhallista tahtia. Katsoin joka ojan ylityksen tarkasti ja huolehdin, että Hilla ehti hakemaan etumaaston ennen kuin minä, ampujat tuomarit mentiin sinne. Tänä päivänä oli jo tapahtunut kaksi väliinjättöä kokeneille koirille ja halusin välttää kaikin tavoin tilanteen, jossa potkitaan lintu lentoon ennen kuin koira saa siitä vainun. Haku etenee ihan hyvin, pillitän edelleen jonkin verran. Välillä pysähtelen ja annan koiran hakea puskat rauhassa. Käydään metsän laidassa, jossa koira merkkaa taas hajua metsään. En tarkoituksella päästä koiraa metsään. Edelleen se tietää vain vaikeuksia, eikä riistaa pystytä ampumaan tiheässä metsässä, eikä kulkusuunnan ole edes tarkoitus mennä tällä reunalla metsään asti. Pillitän koiran kuusten alta takaisin ja jatketaan peltoa takaisin tielle. Päästään tielle, jokohan tämä oli tässä, mietin. Tuomari sanoo, että "No käydäänhän vielä katsomassa tuo yksi nurkka joka on vielä läpikäymättä, saat itse päättää kulkusuunnan". Mielessäni jo vähän hymyilen, vai onko se kauhua, en tiedä. Mennään sitten. Taas koira hakuun. Jännittää ihan hirveästi. Onneksi koirakin tuntuu olevan tottelevaisempi ja ikään kuin auttaa minuakin oman jännitykseni kanssa, eikä järjestä enää tässä vaiheessa mitään ilotulitusta ja ojanpohjalla juoksukilpailuja. Taas haetaan tarkasti joka puska, ettei vaan yksikään kana jää meiltä väliin. Tiedän, että lintu voi piileksiä ihan missä tahansa puskassa ja on tiukassa lähtemään lentoon. Lintua ei kuitenkaan löydy, mutta se ei meidän päivää pilaa. Päästään tielle ja tuomari sanoo, että voit kytkeä koiran. Hymy välähtää ja ampujat kysyy, että muistitko sinä hengittää ollenkaan. Sanoin, että kyllä minä aina silloin tällöin taisin jonkun hengenvedon ottaa. Kiitän vielä erän lopuksi ampujia siitä, että heidän kanssa oli ihan uskomattoman helppo kulkea ja, että he todella osasivat hommansa. Pysyivät minun tuntumassa eivätkä kaahattaneet sivuilla potkien lintuja lentoon. Toinen ampujista totesi, että tämän koiran kanssa oli helppo mennä. Se oli ihana kuulla. Toinen sanoi, että on kyllä melkoisen sähäkkä koira. Tuomareiden kanssa ehdin vihdoin jutellakin matkalla lähtöpaikalle. Autoille palatessa olen purskahtaa itkuun, kun näin kun muut osallistujat olivat ottamassa meitä iloisesti vastaan. Kaikki tuntuvat olevat iloisia meidän ehjästä erästä. Se lämmitti mieltä. 

Tulos

Tiesin, että sunnuntain suorituksen pitäisi riittää 1-tulokseen, eikä erän jälkeen tuomari maininnut mitään sellaista, mistä voisi odottaa lopputuloksen olevan toinen. Mielessäni ajattelin, että ollaan kolmen parhaan joukossa. 

Tulosten luvussa selvisi, että toisessa ryhmässä olleet meidän edellä olleet koirakot tekivät molemmat 2-tuloksen. Sielläkin oli ollut erinäistä haastetta, niin kuin meidänkin ryhmässä. Hillan tulos sunnuntailta oli VOI1 80 pistettä. Parannettiin eilisestä yksi piste ja oltiin sunnuntaipäivän toiseksi parhaita. Näin ollen oltiin koko viikonlopun ainut koirakko, joka pystyi tekemään molempina päivinä 1-tuloksen. Tasaisuus riitti tällä kertaa Suomen mestaruuteen. Purskahdin itkuun, kun voittaja julistettiin. Tämä saavutus tuntui erityisen hyvältä; kaikkien niiden ihmisten edessä, joista jokainen oli tullut minulle jo aiemmin tai viimeistään viikonlopun aikana tutuiksi. Päivän päätteeksi luovutan edellispäivänä saadun pitkäpyrstöisen kukon ylituomarille kotiin viemisiksi. Muistetaan aina vaalia hyviä perinteitä. 

Lopuksi

Hilla, alle kaksivuotiaana ensin käyttövalioksi ja sitten vielä Suomen mestariksi. En olisi voinut koskaan enempää toivoakaan. Hillan kanssa on edetty nopeasti ja on treenattu paljon asioita. On metsästetty paljon ja nuoresta iästään huolimatta se on saanut olla jo monessa mukana. Meillä on hyvät verkostot ja ihmisiä ympärillä, jotka ovat auttaneet meitä pääsemään meidän tavoitteisiin. Kiitos teille kaikille, tiedätte kyllä.

Ensi vuonna, jos kaikki menee hyvin, lähdetään puolustamaan mestaruutta entistä valmiimpana. Emme jätä tätä tähän, vaan jatkamme harjoittelua. Pyritään pitämään edelleen vauhdikas koira käsissä, harjoitellaan vaikeampia noutoja, mutta muistetaan myös metsästää mahdollisimman paljon koiran kanssa. Sillä sehän se on, metsästyskoira, FI KVA-SPME  M-24 FINNHILL LADY HUNTER,  meidän rakas Hilla. 

-Olli